Kun läheinen sairastuu psykoosiin

Mielenterveyskurssin psykooseja käsittelevä luento toi meille kaikille uutta tietoa. Olimme ajatelleet, että psykoosista puhuttaessa puhutaan aina hetkellisestä psykoosin tilasta. Meille oli uutta, että on olemassa psykoosisairauksia, eikä pelkästään psykoositiloja. Saimme toisella luennolla kuulla Sami Juntusen kokemuksia psykoosisairaudesta omakohtaisena kokemuksena. Tämä vierailu herätti myös paljon ajatuksia. Yksi ryhmästämme kysyi millaista tukea ja apua Samin läheiset ovat saaneet vuosien aikana, johon Sami vastasi suurin piirtein, että eivätköhän nuo ole löytäneet tarvitsemaansa tietoa ja että eivät he varmaan juurikaan mieti hänen sairauttaan. Jäimme pohtimaan tätä kommenttia, sillä mitä suurimmalla todennäköisyydellä omaiset ovat tarvinneet paljon apua ja tukea ymmärtääkseen sairauteen liittyviä asioita ja varsinkin vanhempien huoli omasta lapsesta on mitä luultavimmin ollut suuri. Päätimmekin lähestyä tätä aihetta omaisten näkökulmasta. Yhden meidän blogikirjoittajan lähipiirissä on psykoosisairausdiagnoosin saaneen läheinen, joka oli valmis jakamaan omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan läheisen näköpiiristä. Alla, psykoosien kuvauksen alla on luettavissa keskustelutuokio tuon omaisen kanssa.  

Psykoosisairauksia ovat skitsofrenia eri tasoineen ja alatyyppeineen, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja psykoottinen masennus. Psykoositila saattaa ilmetä ilman psykoosisairautta, esimerkiksi alkoholipsykoosina tai synnytyspsykoosina. (Toivio – Nordling 2013; 195-206.) Psykoottisen häiriön peruspiirteitä ovat todellisuudentajun hämärtyminen, aistiharhat, todellisuutta koskevat väärät tulkinnat ja erikoinen käyttäytyminen. Todellisuuden väärentymä voi vaihdella ajankohdasta toiseen ja monilla mielen toiminnan alueilla henkilö voi toimia normaalisti. Varsinkin alussa ja psykoositilojen aikana äänet ja harhat ovat muun muassa negatiivisia, tuomitsevia ja uhkaavia. Ne vaikuttavat ihmisen käytökseen ja olemukseen, logiikkaan ja puheeseen niin, että muut näkevät henkilön sekavana ja epäloogisena. (Lönnqvist 2014; 65, Toivio – Nordling 2013; 195.) Kaikki psykoosisairaudet sisältävät useita eri variaatioita ja ilmenemismuotoja, joten on hyvin vaikea kuvata, millainen on esimerkiksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava henkilö. Kernbergin ajatuksen mukaisesti psykoottista häiriötä sairastava saattaa liikkua neuroosi-, rajatila-, ja psykoositasojen välillä. Psykoosisairauteen liittyy siis parempia kausia, jolloin henkilö toimii neuroositasolla, mutta stressiä ja ongelmia laukaisevat tekijät pahentavat tilaa. (Oksanen 2017).

Skitsofreniaa sairastavan läheisen haastattelu

Kuka läheisesi on sairastunut?

Minun pikkusisko sairastui muutama vuosi sitten, hän oli silloin 20-vuotias. Tällä hetkellä tilanne on aika lailla akuutti ja nuo muutaman vuoden takaiset asiat oli aika lieviä, verraten tähän kevääseen.

Meidän perheeseen kuuluu neljä lasta ja vanhemmat. Kaikki lapset ovat jo aikuisia ja asumme jokainen omillamme.

Siskoni on kokenut lapsuudessa  lapsuusajan trauman, joka tuli julki muulle perheelle siskoni murrosiän aikoihin. Uskomme, että tämä lapsuudenaikainen trauma laukaisi siskoni psykoosin.

Oliko mielestäsi alkavia merkkejä “ilmassa”?
Itse en niitä nähnyt,koska asumme eri kaupungeissa. Ainoastaan kun juttelimme puhelimessa, siskoni puheet oli hyvin sekavia ja ne sinkoilivat aiheesta toiseen ( jumalaan, moottoripyöräjengiin)!

Vanhempamme ovat nähneet outoa ja sekavaa käytöstä enemmän.  

Siskoni mm.  kuvitteli olevansa pahassa vaarassa, koska moottoripyöräjengi haluaa napata hänet ja viedä pois Suomesta. Siskoni kuvittelee, että kaikki parrakkaat miehet ovat hänelle uhka ja hänen pitää pakoilla moottoripyöräjengiä.

Nämä puheet ja siihen liittyvät teot, saivat vanhempani viemään siskoni päivystykseen ja sitä kautta siskoni joutui osastolle.

Onko hänellä lääkitystä?

Parhaillaan on lääkitys ja vaikuttaa olevan aika tasapainossa. Ja lääkitys pitää ehdottomasti olla! Se auttaa siskoani. Toki huomaan, että siskoni tällä hetkellä vaikuttaa olevan hieman “tokkurassa”..

Onko hoito mielestäsi hyvää(sairastuneen)?

Nyt hoito vaikuttaa hyvältä. Aikaisemmin kun siskoni opiskeli eri kaupungissa ja asui yksin, me emme tienneet siskoni voinnista mitään. Hän ei ollut ilmoittanut  sen hetkiselle hoitavalle taholle vanhempien,sisarusten tai kenenkään tutun yhteystietoja. Ja tämän takia emme tienneet opiskeluajan sairaalakäynneistä tai lääkityksestä. Ihmettelen vain, että kukaan hänen koulustaan tai ystävistään ei ottanut yhteyttä meihin sisaruksiin tai vanhempiin. Toki ymmärrän,että aikuisen ihmisen asioihin on vaikea varsinkin ulkopuolisen puuttua. Mutta silti olisi ollut kiva tietää siskon oireiluista koulussa.

Nyt tilanne on muuttunut ja vanhempien ja minun tiedot on hoitavalla taholla ja siskoni luvalla meille kerrotaan hoidosta. Ja nyt kun vanhemmat ovat enemmän tietoisia, niin pystytään auttamaan ja tieto kulkee paremmin meidän kaikkien välillä.

Koetko, että voit auttaa läheistäsi?

Omalla tavalla koen, että pystyn  auttamaan. Kuuntelen siskoni asioita, kun hän soittaa ja hän saa aina tulla luokseni jos haluaa. Olen vain huomannut, että meidän välimatka on iso este näkemiselle. Ja jotenkin tuntuu, että siskoni on vaikea olla minun lasten lähellä. Hän vaikuttaa jotenkin aralta ja poissaolevalta,  jos lapset on lähellä.

Miten itse suhtaudut sairauteen ja miten jaksat?
Minulla ei ole kokemusta tästä sairaudesta. Jotain olen joskus lukenut lehdistä. Järkyttävää kun se tapahtuu läheiselle ihmiselle. Kun siskoni sairastui etsin tietoa netistä. Löysin hyviä tietolähteitä. Ja nyt jälkeenpäin pystyn hahmottamaan, että noita oireita on siskollani ollut melkein läpi elämän, mutta en ole osannut ajatella mistä ne kaikki  johtui. En usko, että siskonikaan on osannut ajatella mistä kaikki on johtunut, koska siskoni oireili monella eri tavalla ennen psykoosia.

Itse jaksan ihan hyvin, saan tukea mieheltäni ja kun puhun asiasta ystävieni kanssa. Toki pidämme muiden sisarusten kanssa myös yhteyttä ja yritämme auttaa ja tukea vanhempiamme myös. Itselläni kun on pienet lapset ja työ, niin välillä tuntuu raskaalta kuulla siskoni “huonoista” hetkistä.

Miten muu läheisverkosto jaksaa?
Huomaan, että siskoni sairastuminen on iso asia koko meidän perheelle ja äitimme on tällä hetkellä todella väsynyt. Isä yrittää pitää “paketin” kasassa, mutta en tiedä kauan isäkään jaksaa. Tottakai vanhemmat tekevät parhaansa ja nyt on hienoa, että heille on tarjottu keskusteluapua. Toivon, että keskusteluapu ja vertaistuki auttaisi vanhempiamme, koska silloin voisi itsekin huojentua vanhempien taakasta. Olen meistä sisaruksista vanhin ja jotenkin tuntuu, että yritän kantaa huolta vanhempien jaksamisesta ja että se on minun velvollisuus.

Siskoni on muuttanut väliaikaisesti kotiin ja opiskelusta hän pitää taukoa.

Perheenjäsenen sairastuminen vaikuttaa aina myös muuhun perheeseen. Sopeutumisprosessiin kuuluu neljä vaihetta; hälytysvaihe, osallisuuden vaihe, tiedon vastaanottamisen ja ymmärtämisen vaihe ja voimaantuminen. Hälytysvaiheessa kielteiset reagointitavat ovat erilaisia, mutta esimerkiksi ahdistus, suru, häpeä ja itsesyytökset ovat yleisiä tunteita. Näiden tunteiden vuoksi perheenjäsenen sairautta saatetaan pyrkiä pitämään salassa. Tämä vaihe voi kestää kauan, jopa vuosikymmeniä. Osallisuuden vaiheessa omaiset pääsevät purkamaan ja jakamaan tunteitaan esimerkiksi vertaisryhmissä tai terapiassa, joiden seurauksena negatiiviset tunteet vähenevät. Vasta tiedon vastaanottamisen ja ymmärtämisen vaiheessa omaiset kykenevät hakemaan tietoa läheisen sairaudesta ja hoidosta. He pystyvät näkemään oman tehtävänsä omaisina ja miten he voivat osallistua hoidon onnistumiseen ja yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Voimaantuminen, sopeutumisprosessin viimeinen vaihe, on saavutettu, kun omaiset ovat oppineet asennoitumaan oikealla tavalla sairaaseen läheiseen, he ovat löytäneet tasapainon ja osaavat huolehtia myös omasta hyvinvoinnista. Voimaantuminen voi näyttäytyä myös toimimisena vertaistukena mielenterveysjärjestössä. (Toivio – Nordling 2013; 306-308.)

Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistys ry on julkaissut Omaisen oppaan (n.d.), jossa todetaan näin:

•   Läheisen sairastaminen on kriisi koko perheelle. Sopeutuminen tilanteeseen vie aikaa.

•   Monenlaiset tunteet, kuten häpeä ja syyllisyys kuuluvat asiaan.

•   Hanki tietoa sairaudesta.

•   Tapaa muita vastaavassa tilanteessa olevia ja hakeudu vertaistuen pariin esim. omaisyhdistyksen toimintaan.

•   Hae tarvittaessa itsellesi apua työterveyshuollosta tai omalta terveysasemalta.

•  Tunnista omat rajasi ja pidä huolta omasta jaksamisestasi.

•  Sairaus perheessä on yksi asia, elämässä on muutakin.

Omaisille on olemassa omaisyhdistyksiä ympäri Suomen, joista saa tietoa ja ohjausta erilaisissa tapaamisissa. Ne myös järjestävät kursseja, luentoja ja virkistystoimintaa. Näistä lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.omaiset.org. (Omaisen opas n.d: 7-8.). Myös muun muassa Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin, Mielenterveystalon, Suomen Mielenterveysseuran ja Suomen skitsofreniayhdistyksen sivuilta löytyy hyödyllistä tietoa omaisille. 


Lähteet

Lönnqvist, Jouko 2014. Mielenterveyden häiriöiden diagnostiikka ja luokittelu. Lönnqvist, Jouko - Henriksson, Markus - Marttunen, Mauri - Partonen, Timo (toim.): Psykiatria. Duodecim Oy. Otavan Kirjapaino OY. Keuruu.

Oksanen, Jukka 2017. Psykoosit & mt-laki. Luento 19.3.2017. Helsinki.

Omaisen haastattelu. 30.4.2017 Orimattilassa.
 

Omaisen opas. Opas omaisille, joiden läheinen oireilee tai sairastaa psyykkisesti n.d. Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistys ry. Sähköisenä osoitteessa <http://www.otu.fi/images/pdf/omaisen-opas-fi.pdf> Luettu 8.5.2017.
 
Toivio, Timo - Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. Edita. Helsinki.